Teoksestani 

365 päivää 365 kuvaa. Minua kiehtoo ajatus siitä, että minusta ja päivistäni jäisi jokin muisto myöhempään. Usein tuntuu, että päivät vain vilahtavat ohi, eikä myöhemmin enää muista mitä on tapahtunut ja milloin. Joka päivä rakentuu kuitenkin pienen pienistä tapahtumista, välillä vähän isommistakin. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja se pitää paikkansa ainakin omalta kantiltani katsottuna. Kuvia katsellessani muistan nuo hetket paremmin, kuin, että tilalla olisi pelkkiä sanoja. Päiväni ovat olleet tähän asti omiani, mutta nyt jaan ne myös teille. 

Aloin kehittelemään ideaa kuvallisesta päiväkirjasta jo opiskeluaikoina. Saatoin ottaa puolikin vuotta kuvia talteen, mutta koskaan en saanut kokonaista vuotta valmiiksi. Yksi kuva joka päivä, ei kuulosta vaikealta, mutta kyllä se sitä välillä oli. Alkuun otin ihan tavallisia kuvia, mutta ne eivät kuitenkaan miellyttäneet minua visuaalisesti. Aloinkin miettimään kuville jonkinnäköistä yhtenäisempää ilmettä. Minua on aina kiinnostanut yksinkertaisuus ja selkeys niin aiheissa kuin tekniikassakin. Lopulta päädyin muokkaamaan kuvia niinkin rankasti, että jäljelle jäi vain mustaa ja valkoista. Kuvista karsiutui kaikki epämääräinen sälä pois ja jäljelle jäi vain pelkkää viivaa ja pintaa. Syntyi eräänlainen sarjakuvallinen kertomus.

 

About my work of art

365 days, 365 photos. I am fascinated by the idea, that there would be a recollection of me and my days. Usually it feels that days just flash by, and later you cannot recall what happened and when. However, every day is made up of the smallest events, though occasionally something bigger occurs. One picture tells more than a thousand words, and that is true at least from my perspective. Through the pictures I remember those moments better than merely reading words about them. My days have been my own up to this moment, but now I will share them with you.

I started working on the idea of an illustrated diary already during the art studies. I was able to take photos as long as a half year period, but I never succeeded in capturing the whole year. One photo each day does not sound difficult, but it surely was. In the beginning I took ordinary photos, but they did not please me visually. So, I started thinking about some cohesive face for the photos. I have always been interested in simplicity and clarity both in themes and in technique. Eventually, I settled on translating the pictures so much that there were only black and white colors left. All vague elements were eliminated, and the outcome was just lines and shapes. A kind of comic-like story was born.